Toimenpiteet
Etusivu › Kauneuskirurgia - Toimenpiteet › Silmäluomileikkaukset
Kauneuskirurgia - Silmäluomileikkaukset
Silmät ja esteettinen kirurgia
Silmien ylä- ja alaluomiin tulee iän myötä löysää ihoa ja ryppyjä. Joskus muodostuu ihopoimu, joka haittaa näköä. Kun kulmakarvat painuvat alaspäin maan vetovoiman myötä, yläluomen ylimääräinen iho lisääntyy. Yläluomissa on usein huomattavasti liikaa ei pelkästään ihoa vaan myös rasvakudosta, jota poistetaan sopivassa määrin.
Alaluomissa silmiä ympäröivä rasva alkaa pullistella ja siitä sekä silmiä ympäröivästä löystyvästä kudoksesta muodostuvat silmäpussit. Alaluomissa niiden vertikaalinen eli pystysuora korkeus kasvaa ja alaluomen ja poskien välinen raja alkaa näkyä yhä paremmin. Muodostuu ns kyynelura ja V-deformiteetti
Useimmiten nämä leikkaukset eivät kuulu sairausvakuutuksen piiriin. Joissakin tapauksissa yläluomileikkaus todetaan kuitenkin välttämättömäksi supistuneen näkökentän vuoksi. Tällöin yläluomileikkaus määritellään sairauden hoidoksi, ja KELA korvaa osan kustannuksista. Alaluomileikkauksia ei yleensä korvata.
Tällaiset kasvot näyttävät väsyneiltä. Monet huomaavat itsessään jo 30-40-vuotiaana juuri tämänkaltaisia vanhenemisen merkkejä. Muita syitä kalenteri-iän lisäksi silmäluomissa tapahtuviin muutoksiin ovat liiallinen auringonotto, tupakointi ja alkoholinkäyttö, jotka kaikki aiheuttavat kielteisiä muutoksia. Silmäluomileikkaukset ovat yleisimpiä keski-ikäisille tehtyjä esteettisen kirurgian toimenpiteitä.
Yläluomileikkaus
Leikkaus kestää puolisen tuntia ja se tehdään yleensä paikallispuudutuksessa. Yläluomileikkauksissa pyritään saamaan pieni, usein näkymätön arpi luomivakoon. Viiltoa voidaan jatkaa hieman sivuille, jotta saadaan silmien sivuilla olevaa löysää kudosta pois. Jos viilto tehdään pidemmäksi, on arpi tältä osin ainakin jonkin aikaa näkyvä, koska se ei ole enää luomivaossa. Arven voi meikata piiloon ja useimmiten se paranee niin näkymättömäksi, ettei sitä huomaa ilman meikkiäkään.
![]() Ennen yläluomileikkausta. |
![]() Yläluomileikkauksen jälkeen. |
Tarvittaessa tehdään muita toimenpiteitä ,jotta luomivako saadaan haluttuun kohtaan ja halutun muotoiseksi. Liika rasva otetaan pois niistä rasvataskuista, jotka ympäröivät silmää yläluomen alueella. Jos potilas haluaa, leikkaus voidaan tehdä nukutuksessa tai jonkin muun nukutustoimenpiteen yhteydessä. Ihon pintaan, luomivaon alueelle, tulee hyvin ohut ommel muutaman päivän ajaksi. Potilas pääsee halutessaan kotiin jo parin tunnin tarkkailun jälkeen.
![]() Ennen yläluomileikkausta. |
![]() Yläluomileikkauksen jälkeen. |
Alaluomileikkaus
Alaluomileikkauksessa avaus tulee ripsirajan alapuolelle hyvin lähelle ripsiä niin, että siitä syntyvä arpi ei erotu tai näy. Viiltoa jatketaan tarvittaessa ripsirajan sivulta ohimon suuntaan luonnolliseen ryppyyn.
Leikkaus tehdään silmänsulkijalihaksen alta tai päältä. Voidaan myös tehdä ns. transconjunctivaalinen leikkaus, jossa mennään luomen sisäpinnalta limakalvopuolelta sisään ja poistetaan lähinnä vain pullistelevaa rasvaa.
Leikkausarpi ripsirajan kohdalla on yleensä näkymätön muutaman viikon kuluttua toimenpiteestä. Ohimon suunnassa oleva arpi saattaa näkyä pidempään, mutta sen voi meikata piiloon. Alaluomileikkauksessa poistetaan pullistelevaa rasvaa rasvataskuista, jotka ympäröivät silmää. Tästä rasvasta voidaan myös tehdä rasvakieleke, jolla vähennetään tai poistetaan kyyneluraa, joka on silmäluomien nenänpuoleisella sivulla. Löysää ihoa poistetaan, mutta pystysuunnassa hyvin vähän, koska alaluomet ovat hyvin hentoja ja pienikin ylimääräinen veto pystysuunnassa tekee alaluomen muodon epäedulliseksi. Pahimmassa tapauksessa muutos vetää alaluomen irti silmämunasta ja tästä voi tulla huomattava toiminnallinen haitta. Jos rustolevy, joka pitää alaluomea silmämunaa vasten, on löystynyt, sitä on hyvä kiristää, jotta vältyttäisiin hankaluuksilta.
![]() Ennen alaluomileikkausta. |
![]() Alaluomileikkauksen jälkeen. |
Alaluomileikkauksella ei saada ilmeryppyjä kokonaan pois. Niitä saadaan kuitenkin vähennettyä Botoxilla, josta kerrotaan toisaalla. Useimmille potilaille tulee alaluomileikkauksesta hieman mustelmia ja turvotusta. Ne häviävät itsestään, eivätkä vaikuta lopputulokseen. Toimenpide tehdään useimmiten paikallispuudutuksessa. Jos potilas haluaa, leikkaus voidaan tehdä nukutuksessa tai jonkin muun nukutustoimenpiteen yhteydessä. Ihon pintaan tulee hyvin ohut ommel muutaman päivän ajaksi. Potilas pääsee halutessaan kotiin muutaman tunnin tarkkailun jälkeen.







